”Halusimme paikan, jossa voi harrastaa”

Liisa ja Sakari Korpinen etsivät pitkään taloa, jossa olisi historian havinaa, puistoa ympärillä sekä tilaa puuhailla kaikenlaista ja sisustaa antiikilla. Lintilä, hyväkuntoinen 1800-luvun kartano Perniössä, oli unelmien täyttymys.

Vuosien ajan Helsingissä asuessaan Liisa ja Sakari Korpinen nauttivat kaupungin kulttuuritarjonnasta mutta kaipasivat luontoa ja kävivät ahkerasti retkeilemässä muun muassa Nuuksiossa. Molemmat olivat kiinnostuneita antiikista, ja huutokauppoja kierrettiin peräkärryn renkaat savuten. Haave vanhasta talosta maaseudulla johti Korpiset Varsinais-Suomeen.

– Halusimme paikan, jossa voisimme harrastaa ja puuhastella. Kaupungissa pelkkä auton renkaiden vaihto oli hankalasti järjestettävissä, huonekalujen kunnostamisesta puhumattakaan, pappina työskennellyt Sakari Korpinen kertoo.

Toistakymmentä vuotta Korpiset kiersivät pitkin Etelä-Suomea ja etsivät paikkaa, jossa voisivat toteuttaa itseään. Myytäviä kohteita kyllä oli, mutta monet todella huonossa kunnossa tai vääränlaisilla remonteilla pilattuja. Joidenkin mukana olisi tullut maata hehtaaritolkulla. Kriteereiksi pariskunta listasi, että piti olla ainakin 200 vuotta historiaa sekä ympäröivää puistoa. Isännälle rötiskökin olisi kelvannut, mutta vaimolla oli realistisempi näkemys.

– Lähentelimme kuuttakymmentä, ja jos talo olisi pitänyt alusta alkaen rakentaa uudestaan, emme olisi ikinä saaneet sitä valmiiksi.

Lopulta vuonna 2004 perheen lasten jo muutettua omilleen Korpiset ajelivat Perniön Lintilään, jossa myynnissä oli vanha puurakenteinen kartano piharakennuksineen. Ympärillä pariskunnan vierailua tarkkaili tukeva joukko iäkkäitä tammia ja vaahteroita. Lintilän (ent. Lindilä) historia ulottuu ainakin 1500-luvulle. Ensimmäinen tiedetty omistaja oli valtaneuvos, Joensuun herra Klaus Henrikinpoika Horn. Myöhemmin omistajana oli muun muassa eversti Henrik Horn aatelissukuineen. Heidän lähdettyään Ruotsiin Lintilä toimi talonpoikaissuvun rusthollina.

Korpisten hankkiessa paikan hehtaarin tontilla oli 1800-luvulta peräisin oleva päärakennus ja 1700-luvun alkupuolen drenktupa eli väentupa. Talousrakennuksista paloilta ja purkamiselta olivat säästyneet makasiini ja aitta. Ympäröivät pellot oli myyty pois jo aiemmin. Liisa Korpinen oli vaikuttunut, talo oli hyvässä kunnossa ja peruskorjattu oikeilla menetelmillä. Putket oli uusittu, talon kahdeksan tulisijaa kunnostettu ja katto korjattu. Sisäverhoiluissa oli yleisen lastulevyn sijasta käytetty puukuitulevyä ja ulkomaalauksessa perinnemaaleja. Lattiatkin oli nostettu ylös ja kunnostettu, mutta näki selvästi, että pintaremonttia tulisi riittämään uusillekin asukkaille. Talo oli kohdannut remontissa vain muutamia menetyksiä: eteisaulan kattomaalaus oli purettu ja drenktuvan alkuperäisiä lattialautoja hävitetty. Sakari Korpista epäilytti ensin talon edustan ohi kulkevan hiekkatien läheisyys, mutta lopulta sekin asia osoittautui positiiviseksi.

– Talvella tie on aina jo aamulla aurattu, kun Helsingissä saimme taistella lumikaaoksessa pitkälle iltapäivään, hän nauraa.

Talo maalattiin sisältä ja ulkoa. Ulkolaudoitusta uusittiin. Pihan laitaan Sakari Korpinen rakensi kesäsaunan uskonnonopettajana työskennelleelle vaimolleen. Hän myös kuljetti Pohjanmaalta ison, arviolta 1700-luvun aitan. Aluksi pariskunta teki remonttia töidensä ohella, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen aikaa on ollut enemmän. Ponnistelut ovat olleet raskaita, mutta palkitsevia.

– Välillä tuntuu siltä, kuin ihmiset tekisivät vain tunteja eivätkä iloitsisi kättensä saavutuksista. Jotta voi nauttia, pitää nähdä vaivaa, Sakari Korpinen painottaa.

Kun pintaremontti valmistui, alkoi sisustaminen. Huutokaupoista vuosien saatossa hankittuja tavaroita oli jopa siinä määrin, että suurta osaa piti säilyttää varastossa. Vuosia sitten hankitut talonpoikaiskalusteet olivat jo aiemmin saaneet osittain väistyä kaupunkikotiin kunnostettujen tyylikalusteiden tieltä. Molempien vanhempien kuoltua suvussa kulkeneita tavaroita periytyi Korpisille ja tuntui, että seinät alkoivat notkua liitoksistaan.

– Lintilään päätimme tuoda ne kalusteet ja esineet, jotka merkitsivät meille eniten historiansa ja estetiikkansa kautta, Sakari Korpinen kertoo.

Pariskunta keksi perustaa pihapiirin vanhaan makasiiniin Säterin Antiikin, jossa he myyvät ylijääneitä vanhoja tavaroita ja huonekaluja, joille heillä ei enää ole käyttöä.

– Pappina ja opettajana olemme eläneet aina melko nuukasti ja opetelleet kunnostamaan itse. Nyt nautimme suunnattomasti, kun Säterin Antiikissa voimme paitsi päästä ylimääräisistä tavaroista eroon myös tavata samanhenkisiä ihmisiä ja jutella antiikista, Liisa Korpinen iloitsee.
– Vähällä rahalla, kovalla vaivalla ja etsien oikeista paikoista pystyy luomaan kaunista.

Kaiken puuhastelun ja remonttitöiden lomassa pariskunnan on pitänyt muistuttaa itselleen, että muutakin pitää tehdä, jotta tasapaino säilyy.

– Tiedostamme, että elämämme on loppusuoralla. Jokaisena päivänä haemme kontakteja, ihmisiä, luontoa. Nautimme Lintilän rauhasta, käymme kansalaisopiston luennoilla, musiikkijuhlilla, usein hurautamme Helsinkiin sukuloimaan ja messuun. Ylläpidämme saavutettua unelmaamme, Sakari Korpinen pohtii.

Historiantietoa ja sivistystä pariskunnalle on kerääntynyt kunnioitettavan paljon. Sitä halutaankin jakaa myös seuraaville sukupolville. Korpiset ovat aloittaneet uutena harrastuksenaan pienet viikonloppumatkat Eurooppaan, jonne he ottavat aina mukaan yhden tai pari lastenlastaan, kunkin vuorollaan. Matkoja tehdään vuosittain ainakin pari.

– Ennen matkaa tutustumme yhdessä kirjojen ja muiden tietolähteiden avulla kohteeseen, sen historiaan ja kulttuuriin. Paikanpäällä sitten nautimme tunnelmasta, erilaisista ruuista, nähtävyyksistä ja museoista, Liisa Korpinen kertoo.

– Luonto ja kauniit maisemat, historia, kirjojen lukeminen ja läheisemme, niistä me elämme.

 

Published in Antiikki & Design in May 2016.