“Jokainen soitin on yksilöllinen”

Alexander Setzer on intohimoinen vanhojen flyygeleiden ja pianojen korjaaja. Arvokkaat instrumentit kuntoutuvat itävaltalaismiehen taidokkaassa käsittelyssä.

 

Halikonlahden kupeessa Angelniemellä sijaitseva pieni verstas kätkee sisälleen monia aarteita. Yksi on parhaillaan osina keskellä lattiaa. Alex Setzer häärii inspiraation vallassa yli sata vuotta vanhan Malmsjö-flyygelin äärellä. Siihen on tullut vaurioita, mutta tilanne ei ole toivoton. Muutamia osia vaihtamalla uusiin soittimelle on luvassa heleä-ääninen tulevaisuus. Setzer tuli Suomeen aikoinaan huonekalujen konservointitöihin. Vuosien aikana puun pintakäsittelyn rinnalle kehittyi taito korjata myös pianomekaniikkaa. Nykyään mies on erikoistunut vanhojen flyygeleiden ja pianojen kunnostamiseen.

 

Miten innostuit alasta?

Musiikki on kulkenut rinnallani koko elämäni. Isäni oli oopperalaulaja Wienissä ja siten klassinen musiikki oli kiinteä osa elämääni. Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut vanhoista esineistä ja niiden korjaamisesta.

Mistä olet saanut oppisi?

Opiskelin ensin Wienissä puusepäksi ja hienopuusepäksi erikoistuen entisöintiin ja antiikkiin. Vuonna 1989 muutin Suomeen ja työskentelin vuosia Turun maakuntamuseon huonekalujen konservoijana. 2000-luvun alussa ajauduin töihin pianoliikkeeseen kunnostamaan instrumenttien puuosia. Samaan aikaan aloin yhä enemmän kiinnostua virittäjien työstä sekä pianomekaniikan korjaustyöstä. Nämä taidot olen oppinut monen ammattilaisen oppipoikana.

  1. Äänirauta (vas.) on käytössä virityksessä. Kielennostin, bassokielen asennustyökalu, viritysavain ja tonget ovat käytössä lähes päivittäin.
  2. Koneen avulla teräslangan ympärille saa kierrettyä kuparilangan tiiviisti.
  3. Kun korjaustyö on valmis, Alex virittää soittimen.

 

Mikä on työfilosofiasi?

Piano on valmis vasta sitten, kun olen itse tyytyväinen lopputulokseen. Kunnioitan eurooppalaista ammattitaitoa ja kulttuuria. Minulle tulee kamala olo, jos konsertissa soitetaan 1700-luvun barokkimusiikkia Kaukoidästä haetulla nykypäivän flyygelillä. Ne eivät kuulu yhteen. Halpojen tuontisoitinten ääni on usein kirkas ja sieluton. Laatu on heikko, kun käytetään huonompia materiaaleja.

Ketkä ovat asiakkaitasi ja missä töitäsi näkee?

Pääasiassa asiakkaani ovat yksityisiä ihmisiä. Yksi korjaamani flyygeli on tosin Sauvon kirkossa. Ostin kirpputorilta vuoden 1919 Feurich-flyygelin, joka oli täysin rikki, ja sain sen siksi puoli-ilmaiseksi. Entisöin sen täydellisesti. Sauvon kanttori ihastui soittimeen ja seurakunta haki sen lopulta omaksi konsertteja varten.

Miten työn hinta muodostuu?

Hinta riippuu soittimen kunnosta ja asiakkaan vaatimuksista. Jos vain konservoin pinnat, eli puhdistan sekä korkeintaan liimaan irronneita viiluja, aikaa kuluu vähemmän kuin jos tekisin täysentisöinnin. Ranskanpuleeraus eli sellakkaus on pintatyönä aikaa vievää. Siinä on tosin materiaalisesti sellainen etu selluloosalakkaan verrattuna, että sitä voi lisätä vanhan päälle, jollei pinta ole aivan surkeassa kunnossa. Mekaanisten töiden määrä vaikuttaa tietysti myös hintaan. Työn lisäksi tulevat materiaalikustannukset.

Minkälaisia materiaaleja käytät ja mistä niitä hankit?

Puuosien korjausta varten minulla on varastossa eri jalopuuviiluja. Liimauksissa käytän perinteistä luuliimaa sekä modernia liimaa. Minulla on myös suuri varasto vanhoja varaosia pianoista, jotka ovat olleet kaatopaikkakunnossa ja jotka olen purkanut. Kuluvat osat, kuten sammutin ja vasarat, pitää useimmiten vaihtaa uusiin. Ne tilaan Saksasta. Bassokielet teen itse, sillä mitat ovat tarkkoja. Ylipituisia kieliä tilaan toisinaan Saksasta laatuvalmistajalta.

Minkälaisista vaiheista työ muodostuu?

Aluksi keskustelen asiakkaan kanssa, mitä hän korjaukselta vaatii. Joskus riittää, että vaihtaa viritystapit ja kielet. Tapit ovat viritystuessa, joka on puuta, ja monesti ne ovat ajan saatossa löystyneet. Jos asiakkaan luona selviää, että viritystuki on halki, luvassa on iso korjaustyö. Silloin kaikki on purettava rautarunkoa myöten. Ja jos vasarat on uusittava, soitin on myös intonoitava, eli jokaisen vasaran huopapinta on piikin avulla pehmennettävä. Muuten sointi on liian kova. Lopuksi soitin puhdistetaan ja viritetään.

Mistä pidät eniten?

Minulle tämä ei ole työtä. Rakastan sitä mitä teen, se on elämäni. Mutta ehkä paras hetki on, kun otan viritysavaimen käteen ja kuulen lopputuloksen. Vaihe on myös jännittävä. Onnistuiko se, mitä ajattelin alun perin kyseisestä soittimesta, millainen siitä korjattuna tulisi. Pidän työni monipuolisuudesta ja asiakkaiden kohtaamisesta, siksi nautin myös virityskeikoista.

  1. Jos vasarat on vaihdettava uusiin, kunkin vasaran huopapintaa pitää pehmentää piikkien avulla, jotta sointi ei olisi niin kova. Tätä kutsutaan intonoinniksi.
  2. Työn jännittävin vaihe on loppuviritys ja testaus. Silloin Alex pääsee kokeilemaan soitinta, onko hän saanut siihen sellaisen soinnin, mitä projektin alussa suunnitteli.
  3. Matalin bassokieli on puolen sentin paksuinen.

 

Mikä on tärkein työvaihe?

Samoin kuin kaikessa käsityössä, pohjatyö on tehtävä hyvin. Ääni muodostuu puisen kaikupohjan sekä siihen kiinnittyvän kielisillan kautta. Rakennetta vahvistavan ja virityksen mahdollistavan rautarungon sekä kielisillan oikea korkeus on yksi tärkeimmistä asioista, jotta ääni soisi kunnolla.

Mitä taitoja alalla tarvitaan?

On eduksi, jos osaa soittaa itse pianoa, mutta pakko ei ole olla pianisti. Kärsivällisyys on entisöijän työssä tärkeää samoin kuin monipuoliset kädentaidot, harjaantunut silmä ja tässä tapauksessa myös korva. Musiikin historian tuntemuksesta on etua. Tietynlainen musiikki vaatii pehmeämpää sointia, mikä pitää korjatessa ottaa huomioon. Toki on myös mielipiteitä ja makuasioita.

 Mikä on ollut mieleenpainuvin työ?

Minut kutsuttiin Turun Ruissaloon pitkään asumattomana olleeseen autiotaloon katsomaan vanhaa flyygeliä. Soitin osoittautui täysin rikkinäiseksi vuoden 1898 Duysen-flyygeliksi, joka oli kuulunut kuuluisalle turkulaiselle pianistille. Vein flyygelin verstaalleni ja tutkin sen. Viritystuki oli sentään kunnossa, mutta valurautainen runko yhdestä kohdasta poikki. Instrumentti oli todellinen haaste, mutta lopulta sain sen soittokuntoon, vaikka se jäikin puoli sävellajia matalammalle kuin nykystandardi. Vanhat soittimet jäävät usein nykypäivän tasoa alemmas, koska vanhat rakenteet eivät kestä nykypäivän viritystasoa. Kaksimetrisen flyygelin kielet muodostavat yhteensä melkein 20000 kg:n vetovoiman. Viritystaso on noussut koko ajan. Mozartin soittimen kamari-A oli viritetty tasoon 420-425Hz, kun nykypäivän standardi on 442Hz.

Minkälaisesta työstä haaveilet?

Minulla on periaatteessa nyt täydellinen työelämä. Mutta ehkä haluaisin löytää vanhan 1950-luvulta peräisin olevan kaksimetrisen Bösendorfer-flyygelin. Se on lempisoittimeni. Sen ääni on ihana ja omalaatuinen, ei liian kirkas.

Suurin osa pianojen ja flyygeleiden koskettimista on tehty kuusesta.

 

Onko alalla paljon kilpailua?

On ollut hienoa nähdä, että on joukko nuoria, jotka ovat kiinnostuneita ja opiskelevat alaa. Minulle on tärkeää pitää yhteyttä kollegoihin ja jakaa mielipiteitä. Ei pidä olla liian ujo tai ylpeä kysyäkseen muilta neuvoa tarvittaessa.

 Mitä neuvoja antaisit alalle aikovalle?

Ammatti on sellainen, ettei kaikkea voi oppia itse. On tehtävä muiden ammattilaisten kanssa yhteistyötä, oltava nöyrä. Intohimoa ja rakkautta alaan on pakko olla sekä intoa perehtyä ja harjoitella. Ehkä erikoistuminen johonkin tiettyyn osa-alueeseen voi olla hyödyksi. Jos luulet, että 40-tuntinen työviikko riittää, on parempi hakea johonkin muuhun työhön.

 

Published in Antiikki & Design – October 2017