“Teräs on varteenotettava vastustaja”

”Teräs on varteenotettava vastustaja”

Arvostettu seppämestari Jouko Nieminen on paininut metallien kanssa yli 30 vuotta. Hänen kädenjälkeään voi nähdä Helsingin keskustassa korttelien porteissa.

Seppiin on liitetty kautta aikojen noituus. Tulen avulla ja sepän vasaran alla metalli talttuu arvokkaiksi työkaluiksi, hevosenkengiksi ja erilaisiksi käyttöesineiksi.
Ammatin maagisuus on säilynyt vahvana myös nykyaikaisten pajojen noen tummentamissa huoneissa.
Seppämestari Jouko Niemisen pajassa Vantaalla taotaan paitsi käyttöesineitä ja työkaluja myös suurikokoisia portteja, aitoja sekä taide-esineitä.

– Tavallinen teräs on päämateriaalini. Lisäksi työstän messinkiä, kuparia ja ruostumatonta terästä. Pronssiakin valan joskus. Puuta työstän toisinaan jos sitä pitää yhdistää johonkin, hän kertoo.

Puun käsittelystä Niemisellä on paljonkin kokemusta. Hän on veistänyt paitsi veneen myös 36-kielisen kanteleen. Silti metalli veti aikanaan puoleensa enemmän, sillä teräs oli puuta haasteellisempi vastus. Uniikkiesineiden taonnan ohella pajassa tehdään myös entisöintitöitä. Esimerkiksi kaupunkien keskustojen vanhat portit ovat saattaneet osittain syöpyä. Entisöinnissä portteja palautetaan alkuperäiseen asuunsa. Samalla rakenteisiin liitetään usein nykyajan vaatimusten mukaisia lukkoja ja automatiikkaa.

– Sata vuotta vanhoissa porteissa perusrakenteet ovat yleensä todella hyvässä kunnossa, mutta muutamia osia voi olla ruostunut puhki tai kadonnut. Materiaali on ollut tuolloin kestävämpää, Nieminen kertoo.
– Entisöinti on ollut opettavaista, koska rakenteita purkamalla on löytynyt vanhoja menetelmiä, joita sitten olemme palauttaneet käyttöön. Sata vuotta kestänyt ei voi olla huonoa.

Miten innostuit alasta?
– Oikeastaan minua eivät nuorena kiinnostaneet käsityöammatit, mutta päädyin alan oppilaitokseen – tytön perässä. Lopulta minä juutuin alalle, hän ei.

Mistä olet saanut oppisi?
– Opiskelin Savonlinnan kotiteollisuuskoulussa kovien materiaalien osastolla, ja siellä pajatyöt alkoivat kiinnostaa. Koulun jälkeen menin oppisopimuskoulutukseen Espooseen Taidetakomo M. Viljaselle, jonka taidetakoja Walfrid Koski perusti 1900-luvun alussa. Olen tehnyt erilaisia täydennysopintoja Taideteollisessa korkeakoulussa ja Saimaan ammattikorkeakoulussa.

Onko sinulla esikuvia?
– Tämä on Suomessa aika harvinainen ammatti ja oli 70-luvulla lähes katoamassa. Kauko Moisio oli tuolloin kuuluisa ja arvostettu taidetakoja. Moisio edusti taonnan ja metallintyöstön uudempaa näkemystä. Hän oli plastisen, vapaan taonnan mestari.

Missä työsi tuloksia näkee?
– Tyypillisimmillään Helsingin keskustan korttelien porteissa. Niitä on kaupungilla kymmenittäin. Myös kirkot ja yksittäiset ihmiset tilaavat minulta metallitöitä. Ulkomaillekin olen tehnyt sekä julkisia että yksityisiä toimeksiantoja.

Onko sinulle sattunut haavereita?
– Mitään suurempia työtapaturmia ei ole sattunut. Olkapää on tosin jouduttu parsimaan kasaan, koska ammatti on raskas. Selkäkin välillä reistailee, ja kehossa on paljon pieniä palovammoja. Kun järki loppuu, otetaan voima avuksi, ja niinhän niitä vahinkoja sattuu.

Mitä taitoja alallasi tarvitaan?
– Koska taonnassa on kysymys kappaleen tilavuuden muutoksesta, täytyy omata kyky ajatella kolmiulotteisesti ja hahmottaa massoja. Pitää osata nähdä lopputulos sielunsa silmin ja ymmärtää, mitä eri työvaiheet merkitsevät. Piirtämistaito on myös tärkeä. Lisäksi täytyy olla nopea liikkeissään, muttei liian hätäinen. Kun tuhatasteista rautaa on työn alla, täytyy tietää mitä tekee.

Miten pidät ammattitaitoasi yllä?
– Ulkomailla kiertäminen on vienyt eteenpäin, olen päässyt näkemään todella vaikuttavia töitä.

Mikä on työfilosofiasi?
– Kaikki menee aina parhaalla tavalla. Jokin asia saattaa aluksi tuntua sattumalta, mutta jos asiaa tarkastelee lähemmin, huomaa, että kyse ei olekaan sattumasta. Tiettyjen asioiden vain tuli kohdata tietyssä hetkessä ja paikassa. Yleisesti ottaen riman pitää olla sen verran korkealla, että vaikka menisi vähän alikin, lopputulos on hyvä.

Millainen luonne eri materiaaleilla on?
– Teräs on varteenotettava vastustaja joka päivä. Siinä on vaarallisuutta, jota on kunnioitettava. Teräksen kanssa pitää päästä sinuiksi. Kupari, messinki ja pronssi ovat pehmeämpiä käsitellä. Kupari eritoten, sen kanssa ei tarvitse olla niin aggressiivinen kuin teräksen. Kupariin saa muodon hyväilemällä.

Miten teet luonnostelun?
– Ajatus laitetaan ensin kynällä paperille ja sitten sitä työstetään. Toki tietokoneavusteinen suunnittelukin on tullut mukaan.

Minkälaisia työvälineitä käytät?
– Mitä paremmat työvälineet, sitä parempi lopputulos. Tämä on jonkinasteista välineurheilua. Työkaluja pitää paljon tehdä myös itse, sillä kaikkia ei saa valmiina.

Mikä on tärkein ja mikä vaikein työvaihe?

– Tärkeintä on aina viimeistely. Se antaa lopullisen ulkonäön. Vaikeinta taitaa olla suunnittelu, sillä suunnitelman tulisi miellyttää asiakkaan lisäksi myös minua itseäni.

Miten kauan yhteen työhön menee aikaa?
– Porttikäytävän normikokoisen portin valmistus kestää kuukauden tai puolitoista. Esivalmistelut ja suunnittelu sekä lupakäytännöt vievät myös aikansa. Asennuksiin menee päivä tai pari. Tunnissa ei paljon saa aikaiseksi pienemmissäkään töissä.

Miten työn hinta muodostuu?
– Materiaali ei ole kovinkaan kallista, työaika on kalliimpaa. Isommissa töissä, joissa joudutaan käyttämään myös alihankkijoita, kyse on puhtaasta tarjouslaskennasta.

Mikä on ollut mieleenpainuvin työsi?
– Viimeisin erittäin kiinnostava työ oli erään jugendhaudan entisöinti Hietaniemen hautausmaalle. Se on vielä hieman kesken.

Millaisesta työstä haaveilet?
– Toivoisin saavani käyttää luovuutta enemmän ja vapaammin. Varsinaisen pajatyön ohella olenkin tehnyt jonkin verran myös taideprojekteja ja uniikkitavaraa.

Minkä neuvon antaisit alalle pyrkivälle?
– Into tekemiseen ja kyky heittäytyä työn tekoon pitää olla vahva. Pitää myös varautua siihen, ettei sepän tie ole helppo. Sanotaan, että keskimäärin 10 ensimmäistä vuotta on opiskeluaikaa. Oppia on hyvä hakea myös ulkomailta, sillä ala on vahvasti kansainvälinen.

Published in Antiikki & Design in 2016