Viljo on täällä taas!

Viljo on täällä taas!

Kuusikymmentä kiloa karvaista lihasmassaa tallustaa läähättäen hoitokoti Turun Otson käytävällä herättäen ympärillään riemua.

Ainoa pelottaa. Hän on vetäytynyt päiväsalin sohvannurkkaan ja kieltäytyy hoitohenkilökunnan houkutteluista liittyä ulkoiluseurueeseen. Ainoa pelottaa paitsi koirat myös uusi koti, onhan hän vasta muuttanut Otsoon, Turun keskustaan. Sopeutuminen vie oman aikansa ja se on normaalia. Berninpaimenkoira Viljo-Valdemarin seuraan liittyy kuitenkin monta muuta asukasta, hoitokodin johtaja Ulla Korpela sekä hoitokodin huoltaja Pirjo Pystö. Viljon emäntä ja työpari Maarit Haapasaari on koiran vierellä kaiken aikaa.

Muistisairaiden vanhusten hoitoon erikoistuneessa hoitokodissa käy Viljon lisäksi vierailemassa trubaduureja, teatteriryhmiä, vapaaehtoisia tukihenkilöitä sekä kuva- ja tanssitaiteilijoita. Nyt kyläilemässä on Viljo-Valdemar, 3v., joka johdattaa määrätietoisesti joukkojaan hoitokodin katetulle sisäpihalle, jossa monet yhteiset toimintahetket vietetään. Huoltaja avaa oven avaimellaan, siisti kaakelilaatoin päällystetty piha-aukio kiiltelee puhtauttaan ja heijastelee kesän valoa. Jokunen puutarhatuoli ja pihakeinu odottelee peremmällä istujia.

– Onpa mukavaa kun sinä tulit taas Viljo, Hertta myhäilee ja taputtelee koiraa sen jatkaessa matkaansa eteenpäin kirsu väristen. Viljo on niin innoissaan tuttujen ihmisten tapaamisesta, ettei malta pysähtyä rapsuteltavaksi. Ainakaan ihan vielä.

Ulkoilijoiden päästyä pihalle joku ilmoittaa olevansa jo väsynyt, mutta saa voimia kuullessaan, että itse asiassa juuri Viljo tarvitsisi liikuntaa ja ulkoiluttajaa. Avuliaita käsiä tarjoutuu taluttamaan suurta paimenkoiraa, joka tassuttelee sisäpihalla vaappuen kuin valtava karhunpoika. Ensimmäisenä talutusvuoron saa Hertta. Varovaisin ja heiveröisin askelin hän seuraa Viljoa eikä näytä lainkaan pelkäävän, että koira yllättäen nykäisisi hänet kumoon.

Eikä Viljo nykäise. Viljo on terapiatyön ammattilainen ja paitsi vanhusten luona kylässä myös tärkeässä työtehtävässä.

Maksullinen nainen

Hali-Koira -yrittäjä Maarit Haapasaarella on kotonaan neljä berniä, joista kolme on aktiivisesti työelämässä. Jokainen on huolellisesti koulutettu pentuiästä alkaen. Peruskäytöstapojen lisäksi koirat on muun muassa totutettu laitosten hajuihin, monenlaisiin lattiapintoihin ja ääniin. Myös esineet, joita koira ei ehkä normaalissa elämässään näkisi, kuten pyörätuolit tai rollaattorit, on positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutustavan mukaisesti tehty koiralle tutuiksi. Haapasaaren terapiakoirat noteerataankin esimerkiksi Turussa opas- ja avustajakoiria vastaaviksi ammattilaisiksi, mikä mahdollistaa käynnit erilaisten asiakasryhmien kanssa useissa julkisissa tiloissa.

– Ammattimainen eläinavusteinen terapiatyö eroaa vapaaehtoistoiminnasta esimerkiksi siten, että se on aina tavoitteellista toimintaa. Terapiakäynnit suunnitellaan etukäteen ja työtä tehdään yhdessä hoitohenkilökunnan tai vaikka fysioterapeutin kanssa. Käynnit myös analysoidaan jälkikäteen ja niistä peritään palkkio, Haapasaari kertoo.

Osa toiminnan tavoitteellisuutta on, että kunkin terapiakäynnin jälkeen Haapasaari toimittaa hoitokotiin raportin, joka sisältää lyhyen käyntikertomuksen sekä havaintoja. Jokainen käynti voi olla erilainen, ja siksi on tärkeää, että asiakkaiden reaktioita ja toimintaa käynnin aikana tarkkaillaan ja kirjataan muistiin. Näitä tietoja käytetään hyödyksi seuraavaa käyntikertaa suunnitellessa.

Hoitokodin johtaja Ulla Korpela pitää toimintatapaa hyödyllisenä.

– Olemme täällä Otsossa olleet erittäin tyytyväisiä Viljon käynteihin. Asukkaat nauttivat yhteisistä tuokioista – ne ovat niin henkisesti kuin fyysistesti antoisia ja virittäviä. Uskon, että yhteistyömme on luotu jatkumaan ja kehittymään, Korpela kiittelee.

Maarit Haapasaari on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä koira-avusteista terapiatyötä Suomessa jo usean vuoden ajan. Vielä toisinaan hän kohtaa tietämättömyyttä, ja jotkut olettavat hänen tekevän työtään vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi. Ammattilaisuus on kuitenkin syytä erottaa vapaaehtoistyöstä. On ymmärrettävä, että niin koirien huolellinen koulutus kuin oman ammattitaidon kehittäminenkin ovat samankaltaista työtä kuin vaikka ratsastusterapeutinkin työ.

– Selventääkseni asiaa olen ryhtynyt toteamaan selkeästi, että olen maksullinen nainen, Haapasaari nauraa.

Kultainen nuoruus ja heleitä säveliä

Rauhallisella sisäpihalla Turun keskustan ytimessä letka iäkkäitä rouvia ja herroja seuraa johtajaansa Viljoa uskollisesti, huolellisin askelin. Maarit kulkee porukan etunenässä, tarkkailee kaiken aikaa koiraa ja kommunikoi sen kanssa vähäeleisesti. Pihaa kierretään kuin urheilukentän juoksurataa, kävelyvauhti sovitetaan sellaiseksi, että kaikki ehtivät mukaan ja tuntevat kuuluvansa ryhmään, vaikka pieniä välimatkoja syntyykin. Kerttu askeltaa letkan viimeisenä soitellen huuliharpullaan vanhasta muistista monia entisaikojen iskelmiä ja laulelmia tangoista valsseihin. Muut saavat toivoa suosikkejaan. “Soita Kultainen Nuoruus”, joku huudahtaa, ja hetkessä loppukesän auringonpaisteeseen sekoittuu haikeita mutta onnellisia säkeitä. Moni muistaa sanojakin ja innostuu laulamaan.

Letka on kasvanut pituutta, sillä hoitokodin huoltaja Pirjo Pystö on saanut houkuteltua ulos myös Ainon, jonka koirapelko tuntuu kaikonneen.

– Kyllähän minä kovasti koirista tykkään, vaikken kotiini ottaisikaan, Aino kertoo askelten lomasta kurvatessaan lähtökaarteeseen jo kolmannen kerran.

Sitten Hertta keksii, että Viljoa varmaan jo janottaa. Koira läähättää melkoisesti, joten sen vesikuppi kiiruhdetaan tuttuun paikkaansa. Muillekin kelpaa tauko. Istuudutaan yhdessä mehulle pöydän ympärille puutarhatuoleihin. Viljo latkuttaa hetken janoonsa ja käy sen jälkeen viettämään taukohetkeään – torkahtaa muutamassa minuutissa.

– Viljo on varmaan väsynyt näin pitkästä lenkistä. Hienoa, että jaksoitte ulkoiluttaa sitä niin paljon, Haapasaari kehuu ja monia hymyilyttää.

Muutamia kaimoja

Terapiakoiratyössä pitää huolehtia monesta asiasta samaan aikaan. Ei riitä, että tarkkailee pelkästään vanhusten jaksamista ja vastaanottavaisuutta. On varmistettava myös, ettei koira rasitu liikaa. Se joutuu keskittymään joka hetki, arvioimaan ohjaajansa Maarit Haapasaaren kanssa kunkin asiakkaan fyysisiä ja henkisiä rajoja. Se saattaa esimerkiksi joutua sietämään hieman toisenlaista käsittelyä kuin mihin on kotona tottunut.

– Monet haluavat silittää ja rutistaa Viljoa, ja se osaa kyllä ottaa halailut vastaan. Minun tehtäväni on kuitenkin huolehtia myös koiran jaksamisesta ja tauotettava työtilanteet oikein. On erittäin tärkeää tuntea koira hyvin ja ennakoida tilanteita kaiken aikaa, Haapasaari kuvailee.

Mehuhetki jatkuu tarinatuokiolla. Maarit lukee kirjasta katkelman oravasta, ja kaikki kuuntelevat keskittyneesti. Sitten taukolaisia alkaa laulattaa. Kuorossa siirrytään sävelestä toiseen, tapaillaan sanoja. Kerttu säestää kappaleet, jotka ulkomuististaan osaa, muuten hänkin laulaa. Jotkut ovat vain ihan hiljaa ja omissa ajatuksissaan, omalla tavallaan läsnä.

– Minulla oli sen niminen eno, kuin Viljo-Valdemar, Aino muistaa yhtäkkiä ja vaipuu hetkeksi muistoihinsa.

Viljoa ei olekaan nimetty ihan sattumalta juuri Viljoksi. Kun pentu saapui Maaritille, hän päätti heti miettiä koiralle sellaisen nimen, jota aikoinaan käytettiin melko yleisesti. Vanhat nimet nostavat rakkaita muistoja esiin. Niistä voidaan sitten yhdessä keskustella.

– Viljo-Valdemarilla taitaa olla täällä Turun seudulla yhteensä neljä täysnimikaimaa, hymyilee Maarit.

Palloilua ja halailua

Eläinavusteisen työskentelyn keinoin on mahdollisuus lisätä paitsi henkistä myös fyysistä hyvinvointia. Haapasaari on kehittänyt yhdessä fysioterapeutin kanssa erilaisia liikuntaharjoituksia tehtäväksi yhdessä Viljon kanssa. Jumppaliikkeet yksinään eivät kaikkia houkuta, mutta jos saa pallotella Viljon kanssa, useampi ilmoittautuu vapaaehtoiseksi. Jumppapallo asetetaan Kertun nilkkojen väliin, ja rouva alkaa innokkaasti harjoitella. Jokaisella pallonnostolla Viljo käy tökkäisemässä kuonollaan palloa kuin kannustukseksi, mikä herättää seurueessa hilpeyttä. Tökättyään kuonollaan palloa, Viljo rientää hakemaan palkkiomakkaran Haapasaarelta, nielaisee sen vauhdissa ja ehtii taas valmiiksi Kertun luo, kun pallo on kohonnut korkealle.

Palloilun lisäksi Viljo on emäntänsä yrityksen nimen veroinen halikoira, sillä se todella osaa halata. Merkin saatuaan Viljo nostaa tassunsa tuolin karmeille ja kurottautuu antamaan karvaisen halauksen, nuolaisunkin jos sitä erikseen pyydetään. Voisi ehkä luulla, että suuri karhumainen berninpaimenkoira herättäisi lähinnä pelkoa, mutta jokin sen nallemaisuudessa ja rauhallisuudessa tyynnyttää. Koiran kohtaaminen ja vuorovaikutus sen kanssa on monelle voimakkaan emotionaalinen hetki. Joku saattaa myös voittaa pelkonsa ja saada siten itseluottamusta ja onnistumisenkokemuksia.

Ja kun Viljo ottaa katsekontaktin, tuijottaa luottavaisena ja ihailevana hieman surumielisillä silmillään, se välittää tärkeän viestin: sinä olet täydellinen juuri tuollaisena, juuri tällä hetkellä.

 

Kuka: Viljo-Valdemar Haapasaari

Ikä: 3v.

Ammatti: Hali-Koira yrityksen terapiakoira

Perhe: Haapasaarten perhe: vanhemmat, kaksi poikaa ja tytär, bernikaverit Bella-Riina, Rento ja Neiti Namu sekä kissat Lyyli ja Lempi.

Paino: 60kg

Harrastukset: Jalkapallon kantaminen, kavereiden kanssa riehuminen

Lempiruoka: Ryynimakkara

 

Eläinavusteinen terapiatyö

Eläinten arvokkaita kykyjä on erilaisissa terapiamuodoissa hyödynnetty Suomessa jo vuosia. Tästä on hyvänä esimerkkinä ratsastusterapia, jota on harjoitettu ammattimaisesti 1980-luvun lopulta lähtien muun muassa liikuntavammaisten kuntoutuksessa sekä erilaisissa traumaterapioissa. Ammatillista koira-avusteista terapiaa on Suomessa vielä erittäin vähän, tällä hetkellä aktiivisesti työskentelee noin kymmenen koirakkoa. Osa koirista on koulutettu erityisesti vanhustyöhön, osa taas työskentelemään esimerkiksi lasten tai kehitysvammaisten kanssa.

Koira-avusteisen terapian päätavoite on asiakkaan hyvinvoinnin lisääminen jollakin tai usealla osa-alueella. Eläinavusteista vapaaehtoistoimintaa harjoittavat yhdistykset, kuten Suomen Karva-Kaverit ry, ovat viime vuosina niin ikään lisääntyneet. Karva-Kaverit ry:n toiminnassa on koirien lisäksi mukana mm. kissoja, hevosia, alpakoita, unkarilainen villasika ja pienjyrsijöitä.

 

Aiheesta lisää mm.:

– www.halikoira.fi

– www.suomenkarvakaverit.fi

– www.kasvatus-kuntoutuskoirat.fi

 

Published in ET magazine in 2014